Nähdään Ämyrillä!

Ämyrin tanssilava sijaitsee kauniissa mäntyvoittoisessa harjumaisemassa Painiojärven etelärannalla Somerniemellä. Lava seisoo korkean mäen päällä noin sadan viidenkymmenen metrin päässä rannasta.

Lavan toisella puolen sijaitsee kirkasvetinen Jyrkkälampi, jossa voi halutessaan uidakin. Varsinkin asuntoautoileva tanssikansa voi sitä hyödyntää ja kuumana kesäpäivänä tehdä lampeen monta virkistävää pulahdusta.

Mäen alapuolelta löytyy Suomen suosituin kesätori Somerniemen kesätori, joka on auki lauantai aamupäivisin.
Yleinen uimaranta löytyy mm. Oinasjärven uimarannalta.

Kurkihan Someron ja Somerniemen muutkin kesämestat Visit Someron sivuilta, ja vietä ihana kesäpäivä tai vaikka viikokoin maalla meidän landella!

Toukokuusta syyskuuhun

Tanssikausi Ämyrillä kestää toukokuun lopusta syyskuun puoliväliin. Kesän runko rakentuu kahden orkesterin lauantaitanssien lisäksi torstaitansseista.

Tanssia on myös sunnuntaisin kerran kuussa ja kahdesti kesän aikana jorataan perjantaipopit! Seuraa ilmoitteluamme muiden erikoisohjelmien varalta.


Vuonna -52 Ämyrin ensimmäisessä ilmoituksessa luki ”Liukas lattia ja aina soi.”
Ja niin on vielä tänäkin päivänä!


Anna palautetta!

Miten meillä meni?


Ämyrin tanssilavaa ylläpitää Somerniemen VPK, jonka toimintaa rahoitetaan tanssilavan tuotoilla.



Kaikissa Ämyrin myyntipisteissä maksutavaksi käy käteinen sekä korttimaksut.

Smartum -mobiilimaksu
(Emme enää kesän 2023 jälkeen vastaanota Smartum -seteleitä)

ePassi -mobiilimaksu

Edenred mobiilimaksutapa


AJANKOHTAISTA

16.3.2020 klo 19.06
3.12.2019 klo 21.49
9.9.2019 klo 12.34
8.7.2019 klo 18.55
4.12.2018 klo 19.22