Nähdään Ämyrillä!

Ämyrin tanssilava sijaitsee kauniissa mäntyvoittoisessa harjumaisemassa Painiojärven etelärannalla Somerniemellä. Lava seisoo korkean mäen päällä noin sadan viidenkymmenen metrin päässä rannasta.

Lavan toisella puolen sijaitsee kirkasvetinen Jyrkkälammi, jossa voi halutessaan uidakin. Huomioithan kuitenkin, ettei ranta ei ole hoidettu ja polku sinne on nimensä mukaisesti jyrkkä.

Mäen alapuolelta löytyy Suomen suosituin kesätori Somerniemen kesätori, joka on auki lauantai aamupäivisin.
Yleinen uimaranta löytyy mm. Oinasjärven uimarannalta vain 5km päästä Helsinkiin päin.

Kurkihan Someron ja Somerniemen muutkin kesämestat Visit Someron sivuilta, ja vietä ihana kesäpäivä tai vaikka viikokoin maalla meidän landella!

Toukokuusta syyskuuhun

Tanssikausi Ämyrillä kestää toukokuun lopusta syyskuun puoliväliin. Kesän runko rakentuu kahden orkesterin lauantaitanssien lisäksi torstaitansseista. Kerran kuussa tanssitaan sunnuntain päivätanssien merkeissä.

Seuraa ilmoitteluamme muiden erikoisohjelmien osalta.

Meillehän sopii tulla, vaikka et tanssisikaan. Ravintola palvelee laajoin valikoimin sekä A-oikeuksin, ja laajalla terasilla kelpaa nauttia kesäillasta.

Vuonna -52 Ämyrin ensimmäisessä ilmoituksessa luki ”Liukas lattia ja aina soi.”
Ja niin on vielä tänäkin päivänä!


Anna palautetta!

Miten meillä meni?


Ämyrin tanssilavaa ylläpitää Somerniemen VPK, jonka toimintaa rahoitetaan tanssilavan tuotoilla.



Kaikissa Ämyrin myyntipisteissä maksutavaksi käy käteinen sekä korttimaksut.

Smartum -mobiilimaksu
(Emme enää kesän 2023 jälkeen vastaanota Smartum -seteleitä)

ePassi -mobiilimaksu

Edenred mobiilimaksutapa